Purjelento

Blogi | Tuesday June 30 2015 | Comments Off on Purjelento

Purjelennolla tarkoitetaan lentämistä purjelentokoneella ilmavirtauksia tai koneen moottoria hyödyntäen. Ensin kone hinataan toisella lentokoneella, autolla tai erityisellä vintturilla noin puolen kilometrin korkeuteen. Tämän jälkeen kone irrotetaan ja lentäjä etsii nousevan ilmavirtauksen, jonka avulla pääsee nousemaan korkeammalle, noin parin kilometrin korkeuteen. Etsiessään aina uuden nousevan ilmavirtauksen lentäjä voi lentää pitkiäkin matkoja, jopa useita satoja kilometrejä. Purjelentokoneen nopeus saattaa nousta reilusti yli 100 km/h. Koneet ovat joko yksi- tai kaksipaikkaisia ja rakenteeltaan hyvin kevyitä.Purjelentoon tarvitaan joko rinnetuulia (esiintyy muun muassa Alpeilla ja pohjoisen Skandinavian vuorilla), konvektiovirtauksia eli termiikkejä tai aaltovirtauksia. Termiikkejä, eli niin sanottuja tinttejä, syntyy kevät- ja kesäaikaan, kun aurinko lämmittää toisia maa-alueita enemmän kuin toisia. Tästä syystä Suomessa voikin harrastaa purjelentoa lähinnä maalis- ja syyskuun välisenä aikana. Talviaikaan purjelentoa voi harrastaa esimerkiksi Pohjois-Ruotsissa, sillä Kebnekaisen alueella on konetta nostavia rinnetuulia.Kuten muuhunkin lentämiseen, myös purjelentoon tarvitaan lupakirja. Lupakirjan saaminen edellyttää 16 vuoden ikää sekä kurssin, teoriakokeen ja lentokokeen suorittamista hyväksytysti. Teoriaopetukseen kuuluu muun muassa säädöksiä, koneeseen ja sen mittaristoihin tutustumista, aerodynamiikkaa ja radiopuhelinliikennettä. Lentoja purjelentokoneella tulee olla takana vähintään 50, joista 10 yksin, ja lentotunteja tulee olla kertyneenä vähintään 10. Lupakirjan hinta liikkuu 2000€ molemmin puolin.

Ultralentäminen

Blogi | Saturday June 27 2015 | Comments Off on Ultralentäminen

Ultralentämisellä tarkoitetaan lentämistä ultrakevyellä lentokoneella. Koneet ovat yleensä kaksipaikkaisia ja siroja, mutta nykyaikaisen koneen lentonopeus voi olla jopa 200 km/h. Tällaisen pelastusvarjolla varustetun koneen paino saa lentäjineen ja polttoaineineen olla korkeintaan 472,5 kg (450kg, mikäli koneessa ei ole pelastusvarjoa). Ultrakevyellä lentokoneella ei saa lentää pimeällä tai esimerkiksi pilven sisällä, vaan lentäjällä on aina oltava hyvät näköolosuhteet.Ultralentäminen on kohtalaisen kohtuuhintainen lentoharrastuksen muoto. Niin kurssit kuin kalustokin ovat huokeammissa hinnoissa verrattuna tavallisiin lentokoneisiin ja lentokursseihin. Ultrakevyeen koneeseen käy polttoaineeksi tavallinen bensiini ja useimmat huollotkin voi kätevä ultralentäjä tehdä itse. Uusi nykyaikainen ultrakevyt lentokone maksaa vähintään 60 000€, mutta käytettynä hyvän koneen voi saada jo 30 000 eurollakin.Ultralentämiseen tarvitaan lupakirja. Lupakirjan voi hankkia perusterve 17 vuotta täyttänyt henkilö, joka on käynyt ultralentämiseen vaadittavan, neljästä kuukaudesta vuoteen kestävän, kurssin. Peruskurssilla käydään läpi lentämiseen liittyviä sääntöjä, radiokommunikointia ja opetellaan hallitsemaan lentokonetta. Kurssin lopussa lennetään jo yksin ja sen jälkeen tulee suorittaa vielä tarkastuslentäjän valvoma lentokoe. Tämän jälkeen pääsee hakemaan lentolupakirjan ja aloittamaan omatoimisen lentoharrastuksen. Mikäli koneessa haluaa kuljettaa myös matkustajaa, on hankittava ensin 35h lentokokemusta ja suoritettava tarkastuslento, joka oikeuttaa matkustajan kuljetukseen. Lupakirjaan kaikkine kuluineen kannattaa varata noin 4500- 5000€.

Lentoluvan hankkiminen

Blogi | Thursday June 18 2015 | Comments Off on Lentoluvan hankkiminen

Lentämiseen tarvitaan aina erillinen lentolupakirja. Suomessa lentoluvan voi hakea useaa eri kautta, sillä kouluttavia tahoja on useita. Lentolupakirjoja on myös olemassa erilaisia, mutta ne sisältävät aina lääkärintarkastuksen, teoriaopetusta sekä käytännön harjoittelua eli lentotunteja. Lentolupakirjan myöntää Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.Yksityislentäjän lupakirjalla (PPL, Private Pilot Licence) voi lentää konetta perimättä siitä maksua mahdollisilta kyydissä olijoilta, mutta tällä lupakirjalla ei voi lentää ammatikseen. Lupakirja vaatii myös täydennysosia, mikäli lentäjä haluaa lentää konetta esimerkiksi myös öisin. Yksityislentäjän lupakirjan hankkimisen voi aloittaa jo 16-vuotiaana, mikä on yksinlentämisen alaikäraja.Prosessiin kuuluu 135 teoriatuntia, lukuisia kirjallisia kokeita sekä näiden ja lääkärintarkastuksen jälkeen suoritettavat vähintään 45 lentotuntia. Lentotunneilla harjoitellaan muun muassa koneen hallintaa, hätätilanteissa toimimista sekä toimintaa ilmatilassa. Lisätietoa lentolupakirjan hankkimisesta saa esimerkiksi Patrian sivuilta.Liikennelentäjän lentolupakirja (ATPL, Airline Transport Pilot Licence) edellyttää liikennelentäjän koulutusta ja aiemmin hankittua ammattilentäjän lupakirjaa. Jo koulutuksen pääsykokeissa on tiukat vaatimukset, ja lentokokemusta lupakirjan saamiseen vaaditaan vähintään 1 500 tuntia lentokokemusta. Mikäli lentäjä aikoo toimia ammattilaisena esimerkiksi yleisimpien rahtilentokoneiden puikoissa, Suomen ulkopuolisilla alueilla on suoritettava lisäksi kielitesti, jolla varmistetaan riittävä englanninkielen taito.

Yleisimmät rahtilentokoneet

Blogi | Tuesday June 16 2015 | Comments Off on Yleisimmät rahtilentokoneet

Tavallista lentomatkustajaa ei useinkaan kiinnosta lentokonetyyppi, jolla hän matkansa taittaa. Koneeseen noustaan, siinä matkustetaan ja siitä poistutaan tietämättä sen enempää koko kulkuneuvosta.Osa matkustajista on kuitenkin kiinnostunut itse lentämisen sijaan myös lentokoneista, ja selvittää jo etukäteen kyseessä olevan koneen tyypin ja sen ominaisuuksia. Lentokoneen tyypillä voi olla merkitystä esimerkiksi turvallisuuden kannalta, joskin kaikkia suurempien lentoyhtiöiden nykyään käyttämät konetyypit ovat huolella turvallisiksi todettuja. Koneissa on myös runsaasti teknisiä eroavaisuuksia, jotka ovat etenkin rahtiliikenteessä hyvin merkittäviä.

Boeing 747

Tarkasteltaessa matkustuskäyttöön myytyjen lentokoneiden listaa, voidaan vaivatta luetella maailman yleisimmät lentokonetyypit. Listan sijalla yksi on Boeing 747, johon suurin osa lentoyhtiöistä luottaa kuin kallioon. Konetta käytetään niin matkustus- kuin rahtilentoihinkin. Boeing 747 on maailman myydyin lentokonetyyppi, olipa kyse sitten minkä tyyppisestä käytöstä hyvänsä.Koneesta käytetään usein lempinimeä Jumbo Jet, ja se esiteltiin jo vuonna 1970. Kone on osittain kaksikerroksinen ja siinä on neljä moottoria. Koneesta on olemassa useampia eri versioita muun muassa rahtikäyttöön sekä lyhennettyjä että laajarunkoisempia malleja. Myös USA:n presidentin Air Force One on Boeing 747 -tyyppiä. Boeing 747 -koneen suosituin versio on B747-400ER, jonka pituus on 70,66 metriä ja siipien kärkiväli lähes 65 metriä. Koneen maksiminopeus on 1 127 km/h ja sen toimintamatka maksimikuormalla on 14 200 km. Uusin käytössä oleva Boeing 747- versio on B747-8l, joka on hieman edellä mainittua versiota suurempi.

Boeing 777

Suosituimpien konetyyppien joukkoon kuuluu myös Boeing 777, joka on maailman suurin kaksimoottorinen lentokone. Se on suunniteltu erittäin pitkän toimintamatkan koneeksi, ja siihen mahtuu 300- 550 matkustajaa. Boeing 777 aloitti liikennöinnin vuonna 1995, minkä jälkeen siitä on kehitetty useita eri versioita kuten rahtiliikenteeseen sopiva 777F, joka aloitti liikennöinnin vuonna 2009. Lisäksi tarjolla on pidennettyjä malleja sekä erittäin pitkään toimintamatkaan suunniteltu uusin matkustajaversio 777-200LR Worldliner, joka on liikennöinyt vuodesta 2006 lähtien. Tämän version toimintamatka on yli 16 000 km ja se voi lentää jopa 19 tuntia ilman välilaskuja.

Muut Boeingit

Myydyimpien lentokonetyyppien top 10 -listalta löytyy myös lukuisia muita Boeing Commercial Airplanesin valmistamia lentokoneita kuten Boeing 737, Boeing 787 ja Boeing 757. Boeing 737 on maailman myydyin kaupallinen suihkukone, ja se sopii kapearunkoisena koneena lyhyehköjen matkojen matkustajakoneeksi. 787 on puolestaan laajarunkoinen konetyyppi, jossa on kaksi moottoria. Tämä keskikokoinen pitkänmatkan kone on valmistettu pitkälti muovikomposiitista ja se otettiin käyttöön vuonna 2011. Kone tunnetaan myös nimellä Dreamliner.

Airbus

Boeingien lisäksi suosituimpien konetyyppien joukosta löytyy eurooppalaisia Airbuseja, joita käyttää runsaasti myös Finnair. Airbus A380 on laajarunkokone, joka on tällä hetkellä maailman suurin matkustajakone. Konetyyppi kilpailee myydyimpien konetyyppien kärkisijaa pitävän Boeing 747:n kanssa samassa luokassa.Kone on kokonaan kaksikerroksinen, ja siihen mahtuu yli 850 matkustajaa. Rahtiversiossa A380-800F on kolme rahtikäytössä olevaa kantta. Kone voi kantaa 150 tonnia rahtia eli yli 20 t enemmän kuin Boeing 747 rahtiversio. Maailman suurin rahtilentokone on kuitenkin näitäkin suurempi Antonov An-225.Myydyin Airbusin konetyypeistä on A320-sarja, johon kuuluu puolestaan kapearunkoisia, kahdella suihkuturbiinimoottorilla varustettuja liikennelentokoneita. Konetyypistä on sekä pidennettyjä että lyhennettyjä versioita, ja niihin mahtuu maksimissaan 220 matkustajaa (A321-200).