Erinomainen tapa viettää aikaa lentoa

Blogi | Sunday October 7 2018 | Comments Off on Erinomainen tapa viettää aikaa lentoa

Lentomatkailu on erittäin yleinen matkustustapa tänä päivänä, mutta siihen voi kulua paljon aikaa. Sekä meno- että paluulentoon kannattaakin varata oma koko päivänsä, sillä vaikka itse lento kestäisi vain pari tuntia, menee lentokentälle siirtymisessä ja lennon odottelussa paljon aikaa.

Vaikka lento ei olisikaan myöhässä, kannattaa varautua useamman rupeaman istuskeluun ja ottaa mukaan mukavaa, viihdyttävää tekemistä paitsi lapsille, myös aikuisille. Myös lentokentät on suunniteltu pitämään matkustajat hyvällä tuulella odottamisesta ja ruuhkasta huolimatta.

Kaikki lentokentät tuntuvat noudattavan tietynlaista kaavaa: lähtevät lennot ovat yläkerrassa ja saapuvat lennot alakerrassa. Tämä ei ole sattumanvaraista vaan fysiikan lakien mukaista, sillä onhan helpompi siirtää tavaroita samassa tasossa, vaikka se nykyään tehdäänkin koneiden avulla, kuin rahdata painavia laukkuja yläkerroksiin, josta matkustajat taas laukut saatuaan palaisivat katutasolle.

Tähän järjestelyyn on myös kaupallinen syy: ylimmissä kerroksissa on paljon enemmän valoa, ne on suunniteltu niin, että katto on korkealla ja luonnonvaloa pääsee sisään lukemattomista ikkunoista. Tämä lisää ihmisten viihtyvyyttä huomattavasti, mikä taas saa heidät aktiivisemmiksi shoppailijoiksi. Lisää tästä teoriasta voi lukea osoitteesta tekniikanmaailma.fi.

Erinomainen tapa viettää aikaa lentoa odotellen on erilaisten pelien pelaaminen. Kentillä on yleensä omat, ilmaiset laajakaistayhteydet, joten nettikasinoiden pelienkin pitäisi latautua sujuvasti. Oman kännykän, tabletin tai kannettavan välityksellä voi pelata erilaisia kasinopelejä, ja istahtaa voi joko videoslottipelin ääreen, pokeripöytään tai ottaa vastaan haaste seikkailukasinolla.

Ja mikäs sen parempaa, jos pelitilille napsahtaa isompi tai pienempi voitto lomakassaan tai muita projekteja varten. Lukuisia videoslottipelejä löytää vaikkapa osoitteesta videoslots.com/fi/.

Aikaa voi lentokentällä viettää myös erilaisissa ravintoloissa ja kahviloissa. Motiivi voi olla täysin käytännöllinen: kentälle on jouduttu lähtemään hyvin aikaisin aamulla, eikä ole tehnyt mieli syödä aamupalaa, joten sen voi nauttia kentällä. Lentokentällä voi myös tutustua kansainvälisiin keittiöihin, joihin muuten olisi rajallinen mahdollisuus. Esimerkiksi Helsinki-Vantaan kentällä on erinomainen japanilainen ravintola, jossa saa varmasti autenttista ruokaa, sillä lentokentällä halutaan palvella juuri niitä monia japanilaisia, kiinalaisia ja korealaisia turisteja, joita suorat lentoyhteydet tuovat.